Omakohtaisia kokemuksia kissan astmasta.
Kissan astma
Kissan astma, kuten ihmisenkin, on keuhkojen ja keuhkoputkien limakalvojen reaktio allergeeneihin ja/tai mikrobeihin. Keuhkoputket ahtautuvat liian voimakkaan puolustusreaktion vuoksi ja hengittäminen vaikeutuu. Tulehtuneet limakalvot erittävät limaa ja saavat kissan yskimään.
Meidän Raichu on astmakissa. Sen astman eläinlääkärimme kertoman mukaan laukaisi pentuna sairastettu flunssa. Kissa reagoi helposti sairastumisiin hengitysteillään.
Astma on sairaus josta ei parane koskaan täysin, mutta hoidettuna sen kanssa elämisen ei tarvitse olla hankalaa. Kaikki astmakissat eivät tarvitse edes lääkkeitä, sillä lievimmissä tapauksissa jo säännöllinen kodin puhdistus ja astmaa aiheuttavien tekijöiden poisto ympäristöstä voi riittää. Toisinaan kissa taas tarvitsee tueksi esimerkiksi kortisonihoitoa. Jos epäilet kissallasi olevan astmaa, ota aina yhteys eläinlääkäriisi jotta hän voi arvioida kissasi tilan ja lääkehoidon tarpeen.
En itsekään tiedä kissan astmasta tarpeeksi, sillä opettelen siitä koko ajan lisää Raichun kanssa eläessämme. Olisin kaivannut aluksi astman mahdollisuutta pohtiessani lisää tietoa kissan astmasta, joten ehkäpä tämä Raichun astman pohjalta kirjoittamani teksti on jollekin vielä edes pieneksi hyödyksi. Kaikki tekstissä esitetty on vain meidän tapauksessamme todettua ja omia mielipiteitäni! Kissan, kuten ihmisenkin, astmaa on erilaista eikä kaikki tässä sanottu välttämättä päde muihin tapauksiin. Minulla itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta astmasta tai allergioista. Nämä ovat vain huomioita, ei virallista tietoa.
Raichun astmadiagnoosissa käytettiin seuraavia tietoja:
• Päiväkirja yskän laadusta ja tiheydestä.
Raichu yski ennen lääkkeiden saamista lähes päivittäin. Yskän laukaisi melkein aina kova kehrääminen: Raichulla on tapana tulla syliin selälleen ja kehrätä siinä asennossa kovaa. Ilmeisesti tämä vaikeutti hengitystä sen verran, että laukaisi yskäkohtauksia. Yskä on kuivan ja kovan kuuloista. Kohtausten aikana pää menee maata myöten - toisinaan se myös heiluu maata pitkin puolelta toiselle - ja hartiat ovat niskan takana kyyryssä. Usein kohtauksen tulon pystyy kuulemaan katkonaisena hengityksenä ennen varsinaista yskimistä.
• Video
Näytimme lääkärille videon Raichun yskästä. Videolla näkyvä käyttäytyminen oli eläinlääkärin mukaan juuri tyypillistä kissan astmakohtaukselle. Tamikuussa 2009 videoidun astmakohtauksen voit katsoa Raichun omilta sivuilta osoitteesta http://luolaleijonanklaani.nettisivu.org/raichu/astma/
• Verikoe
Raichun veressä huomattiin kohonneet eosinofiilit. Siinä vaiheessa kun verikoe otettiin, lääkäri sanoi, että se voisi viitata mm. loisiin tai astmaan.
• Röntgen
Usein röntgen on luotettavin tapa diagnosoida kissan astma. Röntgenkuvissa pitäisi näkyä donitsin muotoisia rinkuloita. Raichulla näitä ei ollut, vaan sillä huomattiin sitä vastoin paksuuntumaa keuhkoputkessa, mikä on myös astman merkki.
• Keuhkojen kuunteleminen
Raichu joutui käymään usealla lääkärillä ennen kuin astma saatiin diagnosoitua. Useimmat lääkärit kuuntelivat Raichun keuhkot ja sanoivat että hyvältä kuulostaa, kyseessä ei voi olla astma. Siksipä Raichu joutui käymään läpi turhia matokuureja ja antibioottikuureja ja odottamaan apua astmaoireisiinsa usean kuukauden ajan. Siitä syystä en luottaisi ainakaan pelkkään keuhkojen kuuntelemiseen astmaa diagnosoitaessa, myöskään poissulkevana tekijänä.
Toimenpiteet, joita astma aiheuttaa kotonamme:
Lievä kissan astma voi helpottua jo pelkästään näillä toimenpiteillä. Seuraava lista ei ole tyhjentävä, ja toimenpiteitä pohtiessa kannattaa lukea mm. allergia- ja astmaliiton ohjeita astmakodin sisustuksesta ja siivouksesta. Sama mikä pätee astmaa sairastavan ihmisen kotiin, pätee myös kissan kotiin.
• Siivousväliä emme muuttaneet sillä siivoamme joka viikko perusteellisesti muutenkin, mutta tämä on ensimmäinen asia mihin astmakodissa kannattaa kiinnittää huomiota. Kaikki pöly ärsyttää keuhkoja.
• Jotkin huonekasvit pahentavat astma-oireita. Näistä löytyy lista allergia- ja astmaliiton sivuilta. Me hankkiuduimme eroon mm. erilaisista traakkipuista, tyräkeistä ja limoviikunasta. En huomannut eroa Raichun astmassa näiden poistuttua, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin pidämme listan kasvit poissa kotoamme.
• Pyykinpesuaineet ja huuhteluaineet vaihdoimme hajustetuista sellaisiin joista löytyy allergia- ja astmaliiton merkki. Varsinkin sellaista pyykkiä pestessäni, jossa tiedän Raichun oleskelevan (kuten petivaatteet ja näyttelyverhot) pidän huolen, etten koskaan käytä hajustettuja pesuaineita. Siivouksessa käytettävät puhdistusaineet kannattaa myös valita niin, ettei niissä olisi hajusteita tai etteivät ne olisi liian voimakkaita.
• Kissanhiekan laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Ennen käytimme yksinomaan ökö plus -puupellettejä, jotka pölyävät jonkin verran. Pöly on kuitenkin puupohjaista, mikä on keuhkoille parempaa kuin kivipöly. Terveen kissamme, tehtyä ökölakon olemme kuitenkin siirtyneet vähitellen mikrohiekkoihin. Hiekkojen kanssa ei auta kuin kokeilu – se mikä saa yhden kissan yskimään voikin olla toiselle kissalle hyvä hiekka. Raichulla pahimmat astmakohtaukset on aiheuttanut Odour Buster –hiekka, vaikka sen pitäisi olla pölyämätöntä. Tähän mennessä meillä paras tulos on ollut sekä Pet Plus-, että Extreme Classic –merkkisten hiekkojen kanssa. Jokaisen astmakodin kannattanee itse etsiä sopivin hiekka omalle kissalleen.
• Kannattaa välttää hajuvesien, hiuslakkojen yms. käyttöä kissan lähettyvillä. Ennen astmadiagnoosia aiheutin kerran Raichulle astmakohtauksen sillä, että laitoin hajuvettä mennessämme ulos syömään.
• Ulkoilussa kannattaa huomioida suuret lämpötilaerot ja siitepöly, mitkä saattavat aiheuttaa kohtauksia. Tämän puolentoista vuoden aikana mitä olemme Raichun astman kanssa eläneet, pahimmin se on reagoinut koviin pakkasiin jotka tekevät huoneilman kuivaksi. Eläinlääkäri suositteli astmakissan kotiin talveksi huoneilman kostutinta minkä olin jo ensimmäisenä leutona talvena ehtinyt unohtaa. Erään kissankasvattajan vinkattua kostuttimesta uudestaan hankimme sellaisen. Kostutin on ollut tätä kirjoittaessani toiminnassa vasta alle viikon, mutta laite vaikuttaisi toimivan. Toisen yskimisaallon Raichulla sai aikaan kaikista kuumimmat kesähelteet. Siitepölyyn se ei tuntunut ainakaan viime keväänä reagoivan mitenkään, mutta vältimme ulkoilua siitepölyaikaan varmuuden vuoksi. Siitepöly on yksi yleisimmistä astmaoireiden laukaisijoista. Huoneilman laatuun kannattaa kiinnittää huomiota myös tuulettamalla ja mahdollisesti ilmanpuhdistimella.
Astman lääkehoito
Astmaa voi hoitaa usealla tavalla. Yleisimpiä ovat kortisonin sukuiset aineet pistoksina, tabletteina tai hengityksen kautta annettuina. Raichun kanssa päädyimme hengitettävään kortisoniin (flixotide), sillä halusimme minimoida mahdolliset kortisonin sivuoireet, joita ovat mm. lihavuus, jatkuva jano sekä iho-oireet. Lääkkeen valinnassa vaikuttaa se, kuinka vakava astma on kyseessä – eläinlääkärisi osaa kertoa erilaisista lääkehoidoista enemmän.
Ylläpitolääkkeen lisäksi kissoilla on usein kotona myös kohtauslääke joka laajentaa keuhkoputkia astmakohtauksen aikana. Raichulla tämä kohtauslääke on ventoline, joka annetaan samalla tavalla maskin kautta kuin flixotide. Raichu saa onneksi vain erittäin harvoin niin pahoja kohtauksia, että se tarvitsisi laajentavia lääkkeitä.
Sopivan lääkeannoksen löytäminen on pitkä prosessi, johon vaikuttavat mm. vuodenajat. Aiemmin Raichu sai lääkettä joka aamu ja ilta, tällä hetkellä vain iltaisin. Kissa tottuu kyllä astmalääkkeen ottoon, kunhan totuttamisen tekee mahdollisimman positiiviseksi kissalle. Raichu rakastaa kehumista, rapsuttelua ja juttelua, joten höpöttäminen ja silittäminen lääkkeen annon aikana ja jälkeen yhdistettyinä nameihin saivat Raichun melko pian (n. kahden viikon aikana) tottumaan lääkkeen ottamiseen. Nykyisin Raichu tulee nopeasti paikalle kun näkee meidän ravistelevan lääkettä.
Vinkkejä hengitettävän astmalääkkeen antamiseen.

Kissalle on olemassa oma astmanaamionsa, Aerokat. Riippuu kissan kuonon muodosta, millainen maski sopii parhaiten. Meille eläinlääkäri suositteli ihmisvauvoille tarkoitettua Ferraris -merkkistä naamiota ja kammiota, mihin olemme olleet hyvin tyytyväisiä. Maski on kuin luotu itämaisen kissan pitkulaiselle kuonolle:

Eläinlääkäri neuvoo astmalääkkeen antamisen tapauskohtaisesti, mutta tässä muutamia hyviksi koettuja oman eläinlääkärimme antamia neuvoja:
• Alussa tärkeintä on, että kissa ei ahdistu lääkkeen antamisesta eikä koe itseään pakotettavan mihinkään. Ensimmäisillä kerroilla lääkkeen hengittämistä tärkeämpää on, että kissalle jäisi maskista positiivinen mielikuva. Raichun kanssa syötimme sille jopa aluksi vain nameja maskin vierestä, emmekä yrittäneet saada sitä väkisin pitämään kasvojaan maskissa.
• Kehu ja palkitse kissaa joka kerta heti (viive ei saa kestää paria sekuntia kauempaa) lääkkeen annon jälkeen. Kissa yhdistää palkinnon maskiin vain jos sen saamisessa ei ole viivettä.
Omia huomioita:
• Anna lääke aina samassa paikassa ja samaan aikaan (jos lääke annetaan esimerkiksi kerran päivässä). Kissa osaa odottaa lääkkeen saamista osana rutiiniaan. Meillä iltalääkkeen antoa seuraa usein heti iltaruoka, myös iltaleikki on monesti samoihin aikoihin. Raichu yhdistää eteisen lipaston nameihin, leluihin ja nykyisin myös astmalääkkeeseen joten annammekin mieluiten lääkkeen aina sen vieressä. Aluksi koetimme antaa lääkkeen kylpyhuoneessa rauhassa, ettei toinen kissamme Aslan olisi häiritsemässä, mutta Raichu vain kummeksui outoa paikkaa ja lisäksi oven takana huutava Aslan vain häiritsi entistä enemmän. Nykyisin Aslan odottaa kiltisti vieressä toimituksen aikana, sillä sekin tietää saavansa namin.
• Älä pidä kissaa tiukasti. Parhaaksi itse kokemamme tapa on asettaa kissa yhden polven päälle istumaan, ja ottaa hyvin hellä, aavistuksenomainen ote kissan niskasta. Tämä toimii meillä hyvin, sillä näin kissa keskittyy tasapainoilemaan jalan päällä eikä muista rimpuilla ja vikuroida. Jos se on esimerkiksi tukevasti pöydällä tai toisen sylissä, sen ei tarvitse ajatella tasapainoaan ja se voi keksiä muuta tekemistä.
• Puhu kissalle rauhalliseen, matalaan sävyyn lääkettä annettaessa - näin se tietää että toimitus on vielä käynnissä. InCatin foorumilla eräs astmakissan omistaja kerran neuvoi, että kissan hengenvedot kannattaa laskea ääneen. Näin teemme myös me, sillä se auttaa rutinoimaan ja rytmittämään lääkkeen annon. Heti viimeisen henkäisyn jälkeen äänensävy muuttuu korkeammaksi ja iloiseksi kehujen myötä ja kissa tietää että se saa kohta palkinnon.
• Kissa on siltikin aina kissa, eikä ole vaarallista jos se kerran tai pari nykäisee päänsä pois maskista. Eläinlääkärin mukaan astmalääke pysyy kammiossa noin 2 minuuttia.
Tärkeimmät lähteet:
http://www.allergia.fi/
http://www.felineasthma.org/
http://www.fritzthebrave.com/
Eläinlääkärimme kertoma
Keskustelufoorumit, kuten InCat ja Kissamaailma eli muiden astmakissojen omistajat
Teksti: Hanna Suutari 01/ 2009, päivitetty 02/2010.
Tekstin on kirjoittanut astmakissan omistaja ilman lääketieteellistä tai muuta asiantuntemusta, omien kokemustensa pohjalta. En ota oikeudellista vastuuta tietojen todenperäisyydestä.